|
seppoko
|
 |
« Vastaus #120 : 29.01.2010, 22:32:36 » |
|
Jatkanpa vielä tarinaa, kun purkki ei ole tyhjä, eikä kauheasti vielä väsytäkään. Kello on tätä aloittaessani vaille 22. Mutta. Edellinen päättyi siihen, että suuntasimme Gibraltarille. Sinne pääsimmekin. Ja vapaaparkkikin löytyi. Siellä oli kymmenkunta muuta yksikköä odottamassa meitä. Suurin osa brittejä. Saatuamme autot parkkiin, kävimme vielä Gibraltarin puolella hakemassa turisti-infoa, voidaksemme suunnitella seuraavan päivän turistimatkaa. Siinä illalla miettiessä, kuuluikin ulkoa tiukka koputus oveen. Polliisisetä ilmoitti,että tästä pitää lähteä pois. Kysymykseen miksi? tuli vastaukseksi vain, että "pomo käski". Eipä siinä auttanut pullikoida virkavaltaa vastaan. Olisi voinut tulla kalliiksi sekin. Onneksi navigaattori näytti, että n.5 km:n päässä olisi kämppäri. Sen se polliisikin mainitsi kysyttäessä, että missä voi yöpyä. Aikaisemmin illalla oli alkanut sataa, vieläpä melko rajusti. Tämä sade paljasti autostani "pienen" ongelman. Lämmityslaitteen puhallin ei toiminut. Olipa mukava lähteä ajamaan. Seuraavaa älkää kertoko Espanjan poliisillle. Olin ottanut muutaman paukun. Sanoinkin kaverilleni, että aja edellä. Koitan seurata valojasi ajamatta perääsi. Siis olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin mukavat. Pimeätä, vieras tie, vettä tulee kuin saavista, tuulislasi huurtuu sisäpuolelta ja ja pari paukkua.  Ainoa pieni lohtu aikanaan. Navi tiesi kämppärin oikein ja se oli auki tähän vuodenaikaan ja siihen aikaan illasta. Tosin kaverini ajoi portista ohi, umpikujan päähän. Ilmoitti radiopuhelimella, että ei täällä ole mitään. Minä olinkin pysähtynyt navin osoittamaan kohtaan, joka muuten oli keskellä Välimerta, ja katselin ympärilleni avattuani ikkunan. Eräästä pikkuautosta mies viittoili vieressä olevaa porttia kohden. Sielläpä näkyi jotakin respan näköistä rakennelmaa. Pihaan vaan ja kyselemään. Paikka OLIKIN ihan oikea. Siis ilmoittautumaan. Hinta oli muuten kohdallaan, 13€ sähköineen. Mutta sähkön osuus olikin hieman kohtuuton, 4€/vrk. Se ei vaan siinä vaiheessa ollut ollenkaan päällimmäisenä. Piti vaan löytää paikka, mihin minun "junani" sopisi, ja kaveri viereen. Sillä vettä tuli edelleen aivan kaatamalla. Siinäpä se yö sitten menikin, kun välillä tuli kuunneltua sateen ropinaa. Aamulla kävin kyselemässä respasta Fiat huoltoa. Sainkin osoitteen, jonka luulin olevan melko lähellä. Mutta saamassani kartasssa ei ollut mittakaavaa. (Ohimennen mainittuna, niin kuin ei yleensä ns. turistikaroissakaan, mistä myöhemmin lisää). Se ei ollutkaan kovin lähellä. Niin ainakin tuntui siinä edelleen jatkuvassa kaatosateessa. Mutta ei se ollut Fiat huoltokaan. Vaan ainoastaan henkilöautomyynti, joka ei ollut edes sillä hetkellä auki. Vaikka olisi pitänyt. Siis takaisin kämppärille ja respaan kyselemään mhdollista seuraavaa paikkaa etelän suuntaan. Sieltähän n. 15 km:n päästä löytyikin Ducatoakin huoltava paikka. Respan tyttö soitti sinne. Puhelun jälkeen kertoi, että ensi perjantaina voisi olla aikaa. Kuitenkin lähdimme ajalemaan siihen suuntaan. Olihan se meidän aikomamme suunta kuitenkin. Perille pääsimme juuri ennen siestaa. Kysyttyäni mahdollista aikaa, lupasivat ottaa siestan jälkeen tutkimuksen alle. Näin tapahtuikin. Ja vika selvisi. Nyt pitää palata aikaan ennen joulua. Kerroin Fugen kämppäriltä, että vettä oli tullut, silloinkin, kuin kaatamalla. Ja totesin, että vettä tulee sisään. Ja että tuulilasin alla olevan vedenkeräyskaukalon veden poistoputki oli tukossa. Tämä tukos oli aiheuttanut sen, että sitä sisään valuvaa vettä oli mennyt myös lämmityslaitteen puhaltimen moottoriin. Sekä myös sen säätövastus oli ollut veden alla. "En ymmärrä, että ilmapuhallin ei puhalla myös vettä". No eihän sitä ollut tarvittukaan moneen viikkoon. Tämän vian selvittyä minulle annettiin paperi käteen ja... Jatkuu huomenna, jos netti toimii. Ja tämän päiväinen sää:urinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta. Lämpötilan ollessa 15-16 astetta. Jos löysi tyynen paikan, niin pystyi olemaan paidattakin. Muualla kävi Atlantilta viileähkö viima. Ps. Huomasin, että tuli toistoa, mutta haitanneeko tuo mittään?? 
|
sfc.15941@gmail.com SFC 015941-0 Bürstner Aviano i684= 3h+keittiö tonttina koko Eurooppa Citroen Xsara Comanche 300 Bella 700
|
|
|
|
migel
|
 |
« Vastaus #121 : 29.01.2010, 23:37:43 » |
|
No kyllähän tuollakin saa sitten rahaa palamaan, melko paljonkin,sillä kuvittelin yöpymismaksujen olevan noista hinnoista huokeampia!!!? Olen ehkä elänyt "pumpulimaailmassa"! Katsastelin vain jossain vaiheessa, muuten ja hei!,nyt tulikin mieleeni, joku muuten möi jotain kausipaikkaa juuri tonne Rosamundaan,vai mikä hemmetti se oli, tyyliin jotain osaketta!?? Onkos siellä sellaista lomaosaketsydeemiä kenties noille paikoille näiden "lennosta varatuille" lisäksi?   ?? Niin täi näin,aina kait kaikesta maksaa saa,,,,,,asunnon kun sai vuokrattua 500e/kk sieltä Fuengirolan lähimailta........noin vain vertailukohteena!!!!!!!1 Pitäkää lippu korkealla siellä lämpöisessä! Meillä on korkeat hanget ja maisemat kuin talvisodasta! 15 -17C pakkasta,hrrrrrrrrrrr t migel
|
MB Vito-01 Chevy sportside 350 cid.jeep wrangler 4,0 vm 91, Chevy van350 cid-91 LMC luxus-86 SFC 120725 Hobby Prestige 610-85,Volvo 855 , Jeep Cherokee 4,0 vm-89 ,Chevy Sportsde 4,2 V6 ja lisää haussa...
|
|
|
|
|
|
seppoko
|
 |
« Vastaus #122 : 29.01.2010, 23:54:50 » |
|
Tuollaisesta "lomaosaketsydeemistä" en tiedä mitään. Mutta vuokra-asuntojuttu taitaa osua kohdalleen. Mutta karavaanarihan ei lennä. Korkeintaan käy välillä jouluna ja/tai uutena vuotena lentämällä Suomessa. Kaikesta huolimatta, vaikka matka on pitkä, niin se tehdään autolla. Ja saadaan omat tutut tavarat mukaan ja ympärilleen. Ja sitten voidaan vaihtaa "lennossa" paikkaa. Uusi ympäristö ja uusi elämä. 
|
sfc.15941@gmail.com SFC 015941-0 Bürstner Aviano i684= 3h+keittiö tonttina koko Eurooppa Citroen Xsara Comanche 300 Bella 700
|
|
|
|
Dorotea
|
 |
« Vastaus #123 : 29.01.2010, 23:57:41 » |
|
No kyllähän tuollakin saa sitten rahaa palamaan, melko paljonkin,sillä kuvittelin yöpymismaksujen olevan noista hinnoista huokeampia!!!? Olen ehkä elänyt "pumpulimaailmassa"! Katsastelin vain jossain vaiheessa, muuten ja hei!,nyt tulikin mieleeni, joku muuten möi jotain kausipaikkaa juuri tonne Rosamundaan,vai mikä hemmetti se oli, tyyliin jotain osaketta!?? Onkos siellä sellaista lomaosaketsydeemiä kenties noille paikoille näiden "lennosta varatuille" lisäksi?   ?? Niin täi näin,aina kait kaikesta maksaa saa,,,,,,asunnon kun sai vuokrattua 500e/kk sieltä Fuengirolan lähimailta........noin vain vertailukohteena!!!!!!!1 Pitäkää lippu korkealla siellä lämpöisessä! Meillä on korkeat hanget ja maisemat kuin talvisodasta! 15 -17C pakkasta,hrrrrrrrrrrr t migel Migel. Etkö muista sitä antamaani yhteystietoa sinne???
|
Volvo S 80 + Polar 550 GLE. SF-C 41xx, Eurajoki. Ex-vaunut Cabby 472,582 sekä Kafi 510,520. Autona joskus mm.Austin Healey.
|
|
|
|
migel
|
 |
« Vastaus #124 : 30.01.2010, 08:45:18 » |
|
Kiitos kun muistutit! 9h:n lasten ilakoinnin jälkeen päässä hurisee vielä piiiiitkään  Aivan oikein, mutta ei vielä olla lähdössäkään,täällä on niin mukavat talvet! Lottovoitto syntyä Suomeen,ainaski tämän illan päävoiton jälkeen jollekulle ja sitten epsanjaan  t migel
|
MB Vito-01 Chevy sportside 350 cid.jeep wrangler 4,0 vm 91, Chevy van350 cid-91 LMC luxus-86 SFC 120725 Hobby Prestige 610-85,Volvo 855 , Jeep Cherokee 4,0 vm-89 ,Chevy Sportsde 4,2 V6 ja lisää haussa...
|
|
|
|
seppoko
|
 |
« Vastaus #125 : 31.01.2010, 13:33:08 » |
|
Siis, sain paperin käteen, jossa oli mainittuna vaihdettavat osat hintoineen ja työn osuus. Lisäksi tiedon, milloin osat voitaisiin asentaa paikalleen. Se aiheuttikin meille ylimääräistä sydämen tykytystä sekä mietintärupeaman. Työ luvattiin tehdä heti osien saavuttua. Ja osat saapuisivat 85%:sesti torstaina tai perjantaina joka tapauksessa.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätimme, että osat tilataan ja jäämme odottamaan asennusta. Vaikka menisi perjantaihin. Sitä ennen vielä yritin, että voisivatko he tilata osat esim. Sevillaan ja ajaisimme sinne. Mutta se ei käynyt. Seuraava pohdinnan paikka sitten oli, missä yötä. Päivällä olimme nähneet viereisen ostarin parkissa useita m-autoja. Mutta nyt ei ollut yhtään. Siitä huolimatta, uskalsimme jäädä siihen. Onneksi meitä oli kaksi. Ei muuta kuin kettinki ovien väliin ja hälyt päälle. Kaikesta huolimatta, yö nukuttiin melko hyvin.
Seuraava päivä alkoi jälleen mietintätuokiolla. Mitä tehdä ja mihin laittaa auto odottamaan turvallisesti? Ajoimme jälleen huoltoliikkeen luo. Minä kävin kysymässä, voiko siihen jättää auton? Ei voinut. Mutta tarjosivat liikkeen etupihaa. Siellä ilmeisesti voisi olla yötäkin. Siis auto sinne ja toisella autolla maantielle.
Suunnaksi otimme manner-EU:n eteläisimmän pisteen, Tarifan. Sinne ajoimme pilvisessä säässä. Mielikuvitusta käyttämällä saattoi nähdä Afrikan rannan ja vuoria. Kahvin jälkeen ajoimmekin vielä Gibraltarille, koska sää oli siinä vaiheessa kohtuullinen. Toisin kuin oli ollut maanantaina. Päätimme yksissä tuumin, että käymme huipulla katsomassa maisemia ja apinoita. Mutta menemmekin, minä jalan ja kaverini pyörällään. Hänellä on ongelmia kävelemisessä. Ja sääkin oli edelleen ihan kohtuullinen. Niinpä aloimme kiivetä, vaikka mäet olivatkin melko jyrkkiä. Pieniä ongelmia aiheutti aiemmin mainitsemani turistikartta. Jostain syystä niissä ei yleensä ole mittakaavaa eikä ne muutenkaan ole aivan tarkkoja. Vain sinne päin. Mutta ajattelimme, että ainoa suunta on ylöspäin.
Jossakin vaiheessa alkoi tuuli hieman nousta. Ja pilviäkin kerääntyä. Lopputulos oli se, että alkoikin sataa. Ja minkälainen sade. Melkeinpä kaatamalla sitä tuli. Hetken päästä päätimme muuttaa suunnitelmaa. Kaverini lähti pyörällään alaspäin. Minä taas ylös tarkoituksena mennä cablecar´in kabiinissa hienosti alas. Kovin pitkästi ei matkaa enää ollutkaan ylös saakka. Mutta aivan tarpeeksi siinä sateessa. Köysiradan hissille päästyäni, henkilökunta kertoi ilman olevan niin huonon, että hissi saattaa lähteä viiden minuutin, tunni tai kahden perästä. Tai ei enää tänään ollenkaan. Kysyin, että tuleeko tieto niin ajoissa, että kerkiää ostaa lipun. Kyllä kerkiää. Silloin päätin nauttia kahviossa leivän ja oluen. Oli hieman nälkä ylöskapuamisen jälkeen. Noin puolen tunnin päästä ilmoitettiinkin, että hissi ei kulje enää tänään.
Ensimmäinen ajatus oli, että pitääkö vielä kävellä alaskin? Se huoli ei kestänyt kauaa, kun ilmoitettiin "coach´in" tulevan n. 10 minuutin kuluttua ja vievän alas. Porukka lähti bussille ja minä perään. En ollut ihan varma paikasta, mistä sen piti lähteä. Melkein heti tulikin nuorisoporukka vastaan, joka kertoikin bussin lähtevän vasta puolen tunnin päästä. Siis takaisin kahvilaan odottelemaan.
Aikanaan se bussi tulikin. Ilmeisestikään siinä ei ollut minkäänlaista lämmtyslaitetta, koska kaikki ikkunat olivat sateen ja kosteuden takia aivan huurussa. Kuski olikin huumorimiehiä. Hän käski pyyhkiä ikkunat puhtaaksi, että näkisi maisemia. Sieltä pilven sisältä!! Ainoa lohtu tässä vaiheessa olikin tämän kuljetuksen maksuttomuus. Alhaalle päästyämme, sade jatkui entisenlaisena. Missään en nähnyt sopivaa bussipysäkkiä, mistä olisi ollut kuljetus Espanjan rajalle. Siis jalkaa toisen eteen rivakasti. Olinhan jo valmiiksi melkein likomärkä.
Seuraava ilon aihe löytyikin heti päästyäni rajan yli. Kaverini oli ehtinyt autolleen. Kerinnyt sitoa pyörännsä autoonsa. Ja ajaa sen lähelle raja-asemaa. Siis oli enää 150 metriä matkaa päästä lämpimään ja päästä heittämään märät vaatteet pois. Jäljellä oli siis enää "kotimatka" Fiat myymälän pihaan. Syömään ja nukkumaan. Ja siis tällä kertaa varmasti turvallisessa paikassa "Kalterien sisällä". Kun illalla vielä klo 9 sulkivat kaksi metriä korkean portinkin.
Ps. Juttu on kirjoitettu pätkittäin. Huonon nettiyhteyden takia. Sen takia merkinnät editoinnista.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.01.2010, 14:00:30 kirjoittanut seppoko »
|
Ilmoita valvojille
tallennettu
|
sfc.15941@gmail.com SFC 015941-0 Bürstner Aviano i684= 3h+keittiö tonttina koko Eurooppa Citroen Xsara Comanche 300 Bella 700
|
|
|
|
jkh
|
 |
« Vastaus #126 : 31.01.2010, 22:29:57 » |
|
Tänään vietimme kaupunkipäivän Barcelonassa. Alue jolla olemme - joka siis on Vilanova i la Geltrussa - sijaitsee noin 45 km Barcelonasta joten ajoimme junalla (aikuisen kertalippu 3 eur) Barcelonan keskusrautatieasemalle. Itse kaupungissa liikuimme sen suuruudesta johtuen metrolla (hyvä ja kattava metroverkosto, aikuisen kertalippu 1,80 eur) paikasta toiseen. Osa tarpeellisista nähtyvyyksistä tuli katsastettua, nähtävää olisi toki jäänyt toisellakin päivälle runsaasti mutta on todettava että viihdymme niin paljon paremmin retkipäivillämme maaseudulle ja luontokohteisiin että päätimme ettei ole tarvetta toisena päivänä enää jatkaa Barcelonaan tutustumista. Nyt on muutenkin päällimmäisenä tunne että maisemaa voisi vaikka vaihtaa  Eli ajatus on että tulevana keskiviikkona vaunu liikahtaa jopa Espanjasta pois, tarkoitus olisi ajaa 2-3 päivässä Ranskan Normandiaan. Ranskan moottoriteillä on erinomaiset airet eli huoltoalueet (polttoainetta, ruokaa, ravintolaa ja rekkaparkkia), joten siellä on hyvä pitkien ajopäivien päätteeksi yönsä nukkua. Normandiassa tarkoitus on tutustua sen sotaisaan historiaan ja muistomerkkeihin paikan päällä. Tämän jälkeen Dunkerquesta siirtyä Britannian puolelle ja tutustua siihen saareen oikein kunnolla Skotlantia, Walesia ja Irlantia unohtamatta. Että tälläistä... Meidät tuntien voi käydä noin kun yllä kuvailin... taikka sitten ei... pääasia että VOP (Vaunussa On Pyörät) aate toteutuu  PS. Ainiin, melkein unohtui, eilen oli eräänlainen merkkipäivä, tämänkertainen reissumme tuli eilen kestäneeksi tasan 3kk eli tänään on uusi ennätys tehty. Tähän asti pisin reissumme kesti vuonna -08 päivälleen 3 kuukautta. Silloin matkamittariin kertyi 15 tkm, nyt on miitarissa vasta 12 tkm mutta uskon että tämäkin ennätys tulee vielä tällä reissulla rikottua.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.01.2010, 22:35:07 kirjoittanut jkh »
|
Ilmoita valvojille
tallennettu
|
|
|
|
|
seppoko
|
 |
« Vastaus #127 : 06.02.2010, 11:53:30 » |
|
Aurinkoinen Portugalin Olhao tervehtii pitkästä aikaa. Vihdoinkin löytyi toimiva wlan. Kirjoitan kännykällä, siksi nyt lyhyesti. Mutta huomenna kun jatkamme matkaa, käyn tarkistamassa, saanko lähetettyä lisää tekstiä. Mutta nyt markkinoille.
|
sfc.15941@gmail.com SFC 015941-0 Bürstner Aviano i684= 3h+keittiö tonttina koko Eurooppa Citroen Xsara Comanche 300 Bella 700
|
|
|
|
seppoko
|
 |
« Vastaus #128 : 07.02.2010, 11:12:02 » |
|
Eräs etelän matka Ja sitten koitti torstai. Moottorin ja vastuspaketin siis pitäisi tulla tänään 85%:sesti. Näin ollen päätimme jättää auton vara-avaimet mahdollista auton siirtoa varten. Me miettimään, mitä tehdä sinä päivänä. Siis kartta esille ja katselemaan esim., mihin mennä? Noin 30 km.n päässä olisi mielenkiintoisen näköinen kylä. Ja matkan varrella parikin tekojärveä. Siis sinne. Ensimmäiselle järvelle päästyämme, totesimme kaatosateiden merkityksen. Se oli, ainoastaan täynnä, vaan suorastaan yli äyräiden. Säköpylväät ”kasvoivat” keskeltä järveä, tien pätkät näkyivät painuvan molemmilta puolilta järveen. Ja puut ja pensaat kasvoivat vedestä. Sama ilmiö toistui toisessakin järvessä. Ilmeisestikin Espanjan vesipula on poistunut joksikin aikaa. Määränpää kylään päästyämme, totesimme sen olevan pienehkön vuorikylän. Siellä näkyi yllättäen rakennustoimintaa. Minä kiipesin kirkolle ja vanhaan keskustaan mäen laelle. Siellä oli, ulkopuolelta katsottuna, hienosti restauroitu kirkko. Ja kaunis aukio. Kirkon viereen oli rakenteilla uusi kerrostalo, jossa kadun puolella oli peräti 4 kertaa 8 ikkunaa. Mielestäni melko suuri rakennus sellaiseen kylään. Kaverini meni uuden keskustan erääseen ravintolaan odottamaan minua. Siellä sitten tapasimmekin kävelyni päätteeksi. Seuraavaksi päätimmekin, että emme aja takaisin samaa tietä. Vaan kierrämme toista kautta takaisin. Se tie meni luonnonsuojelualueen läpi. Kauniita vuorimaisemia olikin riittämiin. Seuraavan kylän jälkeen tulikin yllätys. Keskellä tietä kyltti, jonka mukaan tie olisi poikki. Kaverini meni paikallisesta kuppilasta kysymään, voisiko sieltä kuitenkin päästä läpi? Vastaus oli ollut selkeä. EI. Siis takaisin. Samaa tietä. Seuraava yllätys tulikin sitten siinä kylässä, joka oli meidän alkuperäinen kohteemme. Noudatimme Tom-Tomin ohjetta, joka vei takaisin kylän uuteen keskustaan. Mennessä emme ajatelleet, kuinka jyrkkää mäkeä olimme menneet alas. Mutta ylöspäin se tuntui ihan toiselta. Varsinkin kun koulubussi tuli keskellä mäkeä vastaan. Kumpikin auto ajoi aivan jalkakäytävässä kiinni. Ja peilit oli kummastakin käännetty sisään. Väliä ei liene jäänyt kuin 10-15 senttiä. Mutta kolhimatta päästiin ohitse. Minun autollani olisi tullut ongelmia. Koska se on puoli-integroitu. Kaverin auto on peltikuorinen retkeilyauto. Eli n. 30-35 senttiä kapeampi. Myöhemmin kun katselin pc:n karttaohjelmasta, missä olimme kulkeneet, huomasin että isompi tie kiersi kylän. Tosin lisäten matkaa 3-4 km. Mutta näyttää olevan aina syytä tarkistaa, minkälaisia teitä aikoo ajaa. Eikä luottaa pelkästään tompan ohjeisiin. Iltapäivällä pääsimmekin takaisin ”kotiin” Fiat-huollon pihaan. Iloksemme havaitsimme, että autoni oli poissa. Siis osat olivat tulleet. Hetken aikaa jouduimme odottamaan siestan päättymistä. Ja sitten kysymään asennusaikataulua. Mutta osat olikin jo asennettu. Vielä hetken kassaneidin odottelua. Ja vihdoinkin pääsimme jatkamaan matkaa. Illan mittaan ajelimme jälleen Tarifan suuntaan. Mutta nyt jatkoimmekin matkaa Conilin (de la Frontera) Rosaleda-nimiselle kämppärille saakka. Rosaleda on ihan hyvä alue. Siisteine rakennuksineen ja ympäristöineen ja merinäköaloineen. Pieni miinus tulee siitä, että paikat olivat sateen jälkeen hieman pehmeitä. Minä sain autoni hyvin paikoilleen. Mutta kaverin auto piti hieman työnnellä. Mutta asettuihan sekin lopuksi. Ja jälleen aurinkoisen päivän päätteeksi saapui yö. Perjantaina kävimme mönkijällä katsomassa Conilin keskustaa. Siellä olikin markkinat. Vaikka aurinko paistoi kauniisti, niin ilma oli hieman viileä. Liekö tuolla Atlantilla ollut oma vaikutuksensa asiaan? Lisäksi kävimme katsastamassa camping La Rochen. Eipä siellä näkynyt juuri mitään muuta kuin pitkä heinä. Lauantaina vietimme melko rauhallisen päivän alueella. Saimme tietää, että alueella on sauna. Ja se oli saatu juuri sinä päivänä korjattua. Siis pian tilaamaan saunavuoro niin kauan kuin niitä on tarjolla. Olihan alueella kymmenkunta muutakin suomalaista. Sauna siis saatiin. Nyt olikin hyvä ottaa parturivehkeet esiin. Kun saadaan pestyä karvatkin saunassa pois. Tullessamme Rosaledaan ja arvioituamme, että lähtisimme sunnuntaina pois, niin meille kerrottiin, että pitää lähteä ennen klo yhtätoista tai sitten paljon sen jälkeen. Syynä siihen oli Romario-kulkue, joka kulkisi alueen ohi vievää tietä. Tämä tapahtuma piti olla jo edellisenä pyhänä, mutta olikin huonon kelin takia siirretty täksi sunnuntaiksi. Saimme selville, että tämä juhla oli San Sebastianin kunniaksi. Kulkueen musiikki kuuluikin jo kaukaa etukäteen. Siispä tien varteen ihmettelemään. Kulkue pysähtyikin siihen kohtaan. Ihmiset siirtyivät kämppärin edessä olevalle parkkipaikalle syömään ja juomaan. Meillekin tarjottiin parikin kertaa syötävää. Ja hyviä olivat. Tietämättä mitä se oli. Aikanaan kulkue jatkoi matkaa. Siinä oli satoja, ellei jopa tuhatkin ihmistä. Traktorin vetämiä vaunuja oli 20. Niissä oli musiikkilaitteet, ruokaa ja juomaa kävelijöille. Ohimarssi pysähtymisineen kesti melkein kaksi tuntia. Myöhemmin illalla kuuluikin sitten heidän paluunsa äänet kämppärille. Saimmekin tietää, että he olivat olleet muutaman kilometrin päässä olleessa pinjametsässä viettäen sen päivän, syöden, juoden ja juhlien. Maanantaina sitten jatkoimme jälleen matkaa. Kohteinamme oli ensin Jerezin moottorirata sekä yöpaikaksi El Rocion kaupunki. Ensin kuitenkin ajelimme pikkuteitä kohti Cadizia, josta myöhemmin saimme kuulla, että sen vanha kaupunki olisi ollut todellinen nähtävyys. Emme nähneet sitä. Jäi siis tavoitetta myöhemmillekin matkoille. Mutta Jerezin radan laajalle parkkialueelle pysäköimme yksikkömme. Astuimme autoista ulos ja kuuntelimme. Kuului ”pärinää”. Siispä kohti rataa. Tuolla on portti auki. Sisään! Eikä portilla oleva henkilökunta estä mitenkään sisään menoa. Ja radan varteen ihmettelemään, mitkä täällä ajavat? Oli moottoripyöriä, jotka kulkivat kovaa. Sen tarkempaa tietoa emme kuitenkaan hakeneet, emmekä pitkäänkään katselleet, vaan autoille kahvin keittoon ja menoksi. Kohti El Rociota. Iltapäivällä saavuimmekin yöpymiskohteeseemme. Piti tietenkin heti kokeilla, miten m-autot niiailevat ”lännenkylän” hiekkateiden kuopissa. Menon piti olla tosi hidasta. Tämä El Rocio on sellainen paikka, että ainoa asvaltoitu tie on se, joka vie kylän läpi. Muut ovat hiekkateitä. Syynä lienee, että täältä viedään ihmisiä luonnonpuistoon hevosten vetämissä kärryissä. Sekä että tänne tulee, ilmeisestikin kaikkialta, ratsastajia. Ja hevosia saattaa olla hyvinkin paljon. Kuvaavaa asialle on, että jokaisen talon edessä on hevospuomi, villin lännen tyyliin. Lisäksi kylän erikoispiirre lienee, paikkakunnan kokoon nähden, erittäin suuri kirkko. Lisäksi joitakin pienempiä kirkkoja. En tarkemmin asiaa tunne, mutta opaskartassa mainittu on toistasataa veljeskunnan nimeä, jotka pitävät majaa paikkakunnalla. Mitä ”loosheja” lienevätkään. Mutta me olimme vielä ilman yöpymispaikkaa. Olimme saamissani koordinaateissa. Siellä oli yksi espanjalainen, joka pian kuitenkin hävisi pois. Siis yksin, tai oikeastaan kaksin? Mutta vain me. Kävin kuitenkin ajelemassa mönkijällä. Näin neljä hollantilaista autoa poliisiaseman vieressä. Kävin kysymässä, aikovatko he olla yötä siinä? Sanoivat olevansa. Lisäksi totesin, että eivät he itse ainakaan aja siitä pois. Näin ollen mekin siirryimme samaan paikkaan. Ja taas uni maittoi. Aamulla lisäksi totesin, että aukion eteläpäässä oli sekä roskalaatikot että vesipiste. Hienoa, hyvä ”palvelu”. Kaverini oli herännyt jo yöllä, asunnon viileyteen . Siis. Kaasu loppu?? Minä totesin kello 8.05, että ”kamina” sammunut. Siis. Kaasu loppu?? Lohtuna oli kuitenkin, että Portugalin puolella oli tiedossa kahdenkin eri kaasuaseman koordinaatit. Mutta olipa ilmiömäinen tuuri, että pullot olivat tyhjät juuri ennen tiedettyjä kaasun myyjiä. Siis kaasua kohti. Asema löytyi hienosti, koska olin saanut vielä suullisesti ohjeet asemalle ajosta. Mutta pettymys olikin suuri, kun mittari oli lukossa, ovi tiukasti säpissä ja postia paikalliseen tapaan odottamassa kalterien ja oven välissä. Entäpä nyt? No, aikamme paikalla pyörittyämme, tulikin isäntä paikalle ja saimme pullomme täyteen. Ja hinta? 22 litraa kaasua, minulle 14,60€, kaverille 14,50€. Mutta selitys on, että minulle lipsahti karvan verran yli 22 litraa. Siitä se pieni ero. Kaasuasemalta ei sitten enää ollutkaan enää pitkä matka Olhaon tutulle kämppärille. Tällaista tällä kertaa täältä etelästä, kun sekä perjantaina että lauantaina oli niin lämmintä, että piti heittää paita ja pitkät housutkin pois. Ja aurinkoon makaamaan. Ja olut käteen. 
|
sfc.15941@gmail.com SFC 015941-0 Bürstner Aviano i684= 3h+keittiö tonttina koko Eurooppa Citroen Xsara Comanche 300 Bella 700
|
|
|
|
ihaa
|
 |
« Vastaus #129 : 07.02.2010, 18:27:18 » |
|
Mielenkiintoista luettavaa kun jaksat kirjoitella noin yksityiskohtaisesti ja mukaansa tempaavasti, mutta itseäni jäi vielä kiinnostamaan asennuksen tuntihinta, mitä mahtoi kustantaa ?
Ai niin, noista huollon hinnoista täällä kotimaassa, kysyin 30000 km:n eli 2.vuosihuollon hintaa Ducatolle Hartikaiselta että Delta-Autosta, Hartikaisella 450 ja Deltalla 600 euroa, molemmat alkuperäisosilla, osaa se Delta-Auto edelleen tuon hinnoittelun.
|
Adria Coral Silver S 660 SL 2.3 130 Multijet -08 SFC 126829
|
|
|
|
jkh
|
 |
« Vastaus #130 : 08.02.2010, 23:34:16 » |
|
Terveisiä sumujen saarelta eli Britanniasta, Folkestonen kaupungin lähellä sijaitsevalta British Caravan Clubin jäsenalueelta  Saavuimme tälle alueelle viime perjantaina vietettyämme ensimmäinen yön Briteissä "vapaaparkissa". Sillä ensimmäinen alue jonne ajoimme saavuttuamme Calaisin satamaan torstaina olikin yllätykseksemme suljettu. Paikalla ollut isäntä antoi meille kuitenkin luvan yöpyä alueella veloituksetta samalla kovasti pahoitellen etteivät mitkään palvelut olleet käytettävissä. Mutta ajassa taaksepäin. Lähdimme siis viime viikon tiistaina Barcelonan eteläpuolelta tarkoituksena ajaa parilla vapaaparkilla Ranskan läpi Calaisin satamaan ja sieltä lautalla Brittien puolelle. Ja näin juuri kävikin. Ensimmäinen ajopäivä oli noin 560 km pituudeltaan ja yöpaikaksi valitsimme Toulousen pohjoispuolella sijaitsevan huoltoaseman rekkaparkin. Seuraavana ajopäivänä eli keskiviikkona matkaa taittui noin 500 km ja yöpaikkana toimi Pariisin eteläpuolella sijaiseva samanlainen moottoritien huoltoaseman rekkaparkki. Kolmas ajopäivä olikin lyhyempi, vain noin 400 km, matkalla ohitimme 1.maailmansodan erään merkittävän tapahtumakentän eli Sommen. Määränpään eli Calaisin sataman Englannin kanaalin rannalla saavutimme iltapäivällä ja hämärän jo laskeuduttua saavuimme Doverin satamaan Englannin puolella. Tällä alueella jolla nyt olemme liityimme heti jäseniksi British Caravan Clubiin eli täkäläiseen SFC:n vastineeseen. Idea täällä on täsmälleen sama, eli ympäri maata on lukuisia alueita vain jäsenten käyttöön, lisäksi on alueita jonne pääsevät myös ei-jäsenet mutta korotettuun hintaan. Jäseniltä yksi yö maksaa aina 14 puntaa sisältäen sähköt 16A sulakkeella. Varsin kohtuullista siis. Jäsenetuihin sisältyy myös kerran kuussa ilmestyvä laadukas jäsenlehti ja paksu alueopas. Alueiden omien nettiyhteyksien käyttö näyttää Britanniassa olevan kovin kallista. Siksi tänään kävimme paikallisessa Vodaphonen liikkeessä hankkimassa prepaid-nettitikun. Nettitikku plus 3 GB datasiirtoa maksoi 25 puntaa ja jatkossa 3 GB datasiirtoa keventää kukkaroa 15 puntaa per latauskerta. Espanjasta mukaan lähteneistä kahdesta kaasupullosta toinen on jo tyhjä ja toinen parhaillaan kytkettyä, pian siis pitää alkaa perehtymään Brittiläisten kaasupullojen ihmeelliseen maailmaan, tosin jo on selvillä että BP:n ns. vanhempi sivuventtiilinen kaasupullo menee hallussamme olevan adapterisetin adapterilla nro 4 kiinni suomalaiseen letkuun. Tänään vain ei paikalliselta BP:n asemalta kyseistä pulloa löytynyt - etsintä jatkuu siis. Hieman olemme jo ehtineet käydä retkilläkin. Ensimmäinen retki suuntautui Doverin kuuluisille White Clifs:eille ja toisena päivänä kävimme katsastamassa Canterburyn kuuluisan - ja todella upean - katedraalin. Ensivaikutelma Britanniasta on hyvä, ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, siistejä caravan-alueita, laadukkaita marketteja, erittäin hyvää Intialaista ruokaa. Täällä kyllä viihtyy. Sää on mitä on mutta se otetaan sellaisena vastaan, toki jo tullessa oli tiedossa että täällä mennään pääsääntöisesti samoilla vaatteilla kuin Suomessakin, eli tämän kertaisen reissun shortsi-osuus on jo ohi  Aion edelleen seikkailuistamme tähän ketjuun kirjoittaa vaikka enää ei kovin etelässä ollakaan, kuitenkin etelämpänä kuin Suomi, ainakin tällä hetkellä olemme siis 
|
|
|
|
|
Alan
|
 |
« Vastaus #131 : 09.02.2010, 11:57:06 » |
|
Ei näköjään haitannut, että unohdin Sepon kännykkänumeron kotiin ja muutoinkin olla yhteydessä ennen omaa reissuani, sen verran eri suunnilla on Seppo liikuskellut. Tuli nimittäin sairasteltua ennen Lissabonin matkaa, ja sen peruuntuminenkin oli hyvin lähellä.
Eli oltiinpa Lissabonissa "kaupunkilomalla" torstai-illasta maanantaiaamuun, ja kovin mukavanvärikäs paikka oli. Liian nopeasti piti pois lähteä, viikko olisi vierähtänyt mukavasti, kun sääkin suosi 85% ajasta. + 15 C päivällä ja aurinko paisteli, mikäs siinä oli ollessa, raitiovaunuilla ajellessa ja kaupunkia kattellessa. Jos joku joskus tarvii, niin tiedän hyvän ja edullisen hotellin milteipä niin keskellä kaupunkia kuin olla voi. 44 euroa yö 2 hh omalla kylppärillä ja hyvällä aamiaisella.
|
TDI -Volkkareita, Knaussi ja vanha mopo. 
|
|
|
|
seppoko
|
 |
« Vastaus #132 : 09.02.2010, 20:04:36 » |
|
Mielenkiintoista luettavaa kun jaksat kirjoitella noin yksityiskohtaisesti ja mukaansa tempaavasti, mutta itseäni jäi vielä kiinnostamaan asennuksen tuntihinta, mitä mahtoi kustantaa ?
Ai niin, noista huollon hinnoista täällä kotimaassa, kysyin 30000 km:n eli 2.vuosihuollon hintaa Ducatolle Hartikaiselta että Delta-Autosta, Hartikaisella 450 ja Deltalla 600 euroa, molemmat alkuperäisosilla, osaa se Delta-Auto edelleen tuon hinnoittelun.
Ihan ensimmäiseksi vastaus ihaalle. Kuittia ei ole tässä, enkä viitsi hakea, mutta se taisi olla 42€+ IVA 7%. Tunti veloitus lienee kohdallaan, mutta siihen taidettiin kuitenkin pistää vähän ylimääräisiä kiirehtimistunteja. Tai siestan ylitunteja. Kun purkaminen ja vesiröörin puhditus veivät n. kaksi tuntia, niin 4 tuntia moottorin paikalleen panosta tuntuu paljolta. Mutta elämä on....  Lisäksi osat, joista oli annettu 10% (ruhtinaallisesti) alennusta. Eli ensimmäinen vaihe n.110 ja loppu vähän vajaa 400€. Tärkeintä oli kuitenkin siinä vaiheessa saada puhallin toimimaan. 
|
sfc.15941@gmail.com SFC 015941-0 Bürstner Aviano i684= 3h+keittiö tonttina koko Eurooppa Citroen Xsara Comanche 300 Bella 700
|
|
|
|
seppoko
|
 |
« Vastaus #133 : 09.02.2010, 20:32:53 » |
|
Ensiksi Alanille, että nyt kirjoittelen tätä Lissabonin eteläpuolella, jonne saavuimme tänään auringon paistaessa täydeltä terältä. Mutta ensin, mitä on tapahtunut aiemmin. Keskiviikkona kävin Olhaon keskustassa tarkistamassa, saanko vielä nettiyhteyden algarvedigitalin kautta. Edellisellä kerralla se onnistui poliisilaitoksen kulmalta. Kokeillessani kännykän pc:llä, löytyi kymmenkunta suljettua Wlania sekä em. avoin yhteys. Mutta siitä en sitten päässytkään jostain syystä nettiin. Se aiheutti pientä paniikkia. Enkö pääsekään jatkamaan tarinaani? Sää oli ollut koko päivän pilvipoutainen, illalla kuitenkin alkoi melkoinen sade. Torstaina otin asiakseni tarkistaa perävaununi sähköjen korjaamisen. Olin jo aiemmin huomannut, että oikean puolen vilkku ja pysäköintivalo eivät toimi. Ajattelin, että jossain vaiheessa hyvissä ajoin ennen Saksaa, niiden on toimittava. Saksan autobahn liikenne on sen verran vilkasta, että valojen on toimittava. Ja valojen tarkistaminen ja korjaaminen on helpompaa kaverin kanssa kuin yksin. Niinpä pistoke auki ja testausta. Mutta pian löytyi ainakin osa syistä valojen toimimattomuuteen. Kaksi johdinta oli pistokkeen sisällä poikki. En ymmärrä? Sitten yritin irrottaa muita johtimia. Mutta yksi oli tietenkin niin ruostunut, että ei auennut. Siis eipä muuta kuin johtimet poikki, koska kaikki muutkin olivat hapettuneita. Ja uuden pistokkeen ostoon. Lähimmältä polttoainejakamolta sellaista ei tietenkään löytynyt. Neuvoksi sain, että ostarista aprin kilometrin päästä löytyisi. Ostari löytyi hienosti, mutta pistoketta ei. Vaikka kysyin henkilökunnalta, joka sanoi ko. osan olevan, niin eipä ollut. Jälleen ohje seuraavaan paikkaan, siis sitä kohti. Mutta ennen kuin pääsin sinne saakka, niin näin ison Bosch-kyltin. Olisiko autotarvikeliike? Ei, ei ollut, vaan B:n työkaluja. Mutta sieltä sain neuvon, että 2-3 ovea eteenpäin, voisi olla oikea paikka. Näin olikin. Ja sitten olin ”onnellinen” pistokkeen omistaja. Siis ”kotiin” laittamaan pistoketta paikalleen. Ja. Valot alkoivat toimia. Hyvä ME. Perjantaina ajelimme mönkijällä vajaan kymmenen kilometrin päähän. katsomaan Faron kaupunkia. Siellä oli jokin vanha linnoitus vanhoine kaupunkeineen. Ja vieressä vähän?, ei kun paljon nuorempaa rakennuskantaa. Iltapäivällä olikin niin lämmintä, että pystyi olemaan jonkun verran aurinkoakin palvomassa. Lauantaina kävin ajelemassa Olhaon keskustassa. Totesin, että rantakadulla oli markkinat. En viitsinyt poiketa sinne, koska ei ollut mielessä mitään ostettavaa. Samalla kävin uudestaan tarkistamassa algarvedigitalin nettiyhteyden. Nyt se toimikin, josta laitoinkin aiemmin oman viestinsä. Sen jälkeen palasin ”kotiin” paistattamaan päivää. Päivä oli mitä upein. Illalla vielä kirjoitin tekstin, minkä ajattelin saada seuraavana päivänä karavaanari.infoon. Aamupäivällä purimme leirimme. Sitten ajoimme keskustaan lähettämään laatimani tekstin. Sekä tarkistamaan s-postia, säätä ym. päivän uutisia. Suunnaksi otimme Sagresin, joka on niin vaikuttava paikka, että vaikka olen siellä käynyt, niin halusin käydä ja samalla myös näyttää kaverilleni sen. Poiketessamme matkalla kahville ja kahvilta autoille palatessamme, tapasimmekin samat hollantilaiset, joiden vieressä olimme olleet El Rociossa. ”Hauska tappa vanha tuttu”. Ensimmäiseksi Sagresissa kävimme paikassa, joka tunnetaan ”maailman loppuna”. Tällä kertaa siellä ei ollut hampurilaiskojua, jonka mainoksessa teksti: Viimeinen hampurilainen ennen Amerikkaa. Kaverini osti villaista sekä itselleen, että tuliaiseksi. Lisäksi kävimme katselemassa Sagresin keskustaa, kalasatamaa sekä erästä ravintolaa oluen merkeissä. Kun palasimme lenkiltä autoillemme, niin ketkäpä olivat myös paikalla? Ystävämme hollantilaiset. Näin pieni on maailma. Tai ainakin Portugali. Vietettyämme yön Sagresin vapaaparkissa, lähdimme kohti pohjoista. Ajelimme Vila do Bispon ja Aljezurin kautta Monchiqueen. Siellä teimme pienen kaupunki?/kylä-kävelyn. Lisäksi poikkesimme keskustan ravintolaan syömään/kahville. Sieltä jatkoimme Luzianesin kautta Odemiraan ja sieltä vielä Almogarven vapaaparkkiin aivan Atlantin rantaan. Tie kulki erittäin upeiden vuoristomaisemien halki. Parhaimmillaan näkyi Atlanttikin. Ja suurehko tekojärvi. Vuoret eivät olleet niin terävähuippuisia kuin Espanjassa. Olisikohan tuuli tasoittanut pahimmat rosot huipuista? Juuri tällä hetkellä maanantai-iltana lopetellessani tämän kirjoitusta, kuuntelen meren kohinaa. Ja mietin, miten paljon tuuli haittaa nukkumista? Se kun heiluttaa autoa jonkun verran. Mutta ”kyllä se siitä”, niin kuin Mauno Koivisto aikoinaan totesi. Ja kyllä tuuli heiluttelikin autoa. Ei tosin koskaan tuntunut, että edes voisi kaatua. Lisäksi sade piiskasi vähän väliä kattoa. Ja seiniäkin. Mutta aamuun mennessä tuuli oli melkein rauhoittunut ja aurinkokin yritti pilkistää pilven raosta. Aamutoimien jälkeen katsastimme uimarannat. Emme uineet. Aallokko oli tosi mahtavaa. Eipä näkynyt surffailijoitakaan. Pikkuteitä lähdimme ajelemaan kohti Lissabonin eteläpuolella olevaa leirintä aluetta. Puolenpäivän maissa alkoi hieman hiukoa ja päätimme pitää pienen tauon. Tien varteen osui kaksikin mahdollista paikkaa. Vasemmalla puolella Taverna ja oikealla , no en osaa luonnehtia sitä mitenkään. Sen kuitenkin valitsimme. Sisällä seinällä oli liitutaulu, jossa menu. Siitä kaveri valitsi sujuvasti Portugalin kielisen ruoan. Se sattui olemaan ilmeisestikin paistettuja kylkiluita. Kyllä olivat hyviä. Ja ruokaa oli riittävästi. Eikä ruoka maksanutkaan kuin 6,50€. Mutta lähtiessämme tien varsi olikin täynnä sen ravintolan asiakkaiden autoja. Tavernan edessä ei ollut yhtään autoa. Vielä sana Portugalin leirintäalueiden hinnoista. Olhaon kämmpäri maksoi minulta vajaa 9€. Se siis sisälsi yhden hengen, auton alle 6m, trailerin ja sähkön 6A. Kaverilla kun ei ollut traileria, niin vrk. hinta jäi alle seitsemän euron. Täällä Lissabonin lähettyvillä kaverini maksaa 10,65. Minä taas olen niin vanha  , että sain seniorialennuksen ja maksan 9,12. Täällä lienemme 2-3 päivää ja jatkamme kohti pohjoista tai koillista. Tai siltä väliltä. Näillä Orbitur-ketjun alueilla on vapaa netti. Olen siis "kuuntelulla" ainakin nämä päivät. Lopuksi vielä lämpötilatiedot. Viime yönä oli n. 13 ja tänään, jos löysi tyynen paikan, pystyi olemaan auringossa paidatta.
|
sfc.15941@gmail.com SFC 015941-0 Bürstner Aviano i684= 3h+keittiö tonttina koko Eurooppa Citroen Xsara Comanche 300 Bella 700
|
|
|
|
Gahpir
|
 |
« Vastaus #134 : 10.02.2010, 10:47:18 » |
|
Mukava lukea reissujuttuasi, vaikka ei aina täältä kommentoidakaan, sitä seurataan kyllä aktiivisti. Täällä pirkanmaankorkeudella on nyt ollut yli kaksi kuukautta yhtämittaa pakkasen puolella, en muista koska tälläistä olisi ollut ennen. Vaan minä tykkään maaséudun talvesta. Tänään tuntuu, että kaamos loppui, aurinko paistaa minun näkyvissäni pitkästä aikaa ja päivä pitenee puolen tuntia viikossa. ps. kielsin rouvaa luomasta lumia "aurinkotuolin" päältä ihan vaan sinun takiasi 
|
|
|
|
|
|
|