Kirjoittaja Aihe: Pelottaako puskaparkissa?  (Read 11068 times)

Poissa Freemanni

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 1,306
  • Hämeen hitaat
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #15 : 12.08.2010, 23:28:01 »
No ei todellakaan pelota ;D ;D Ollaan 70- luvulta lähtien liikuttu m- autoilla kaikissa Euroopan maissa ( paitsi Albaniassa ja se ottaa edelleen päähän, kun näissä uusissakin maissa on jo käyty) ja oltu aina vapaaparkeissa kun vaan mahdollista. Satoja kertoja. Samaa on harrastettu myös Euroopan ulkopuolella mm. Usa:ssa. Australiassa, NZ:ssa, Meksikossa, Turkissa, Etelä Afrikassa  vuokratulla kalustolla. Yhtään todella ikävää muistoa ei ole mistään.

Muutamia kokemuksia on toki kertynyt, kun esim. Puolassa eräs humalainen tuli yöllä etsimään kahvia m- autostamme ja heräsimme siihen kun hän tiputti kattilan. Mies oli onneton, mutta annoimme hänelle porot matkaan. Italian Rivieralla kävi viikon aikana lähes joka yö partio kertomassa, että vieressä on kämppäri (jonka palveluja kyllä käytimme) joten voisitteko mennä sinne ensiyöksi. Luvattiin, mutta siihen se jäi. USA:n yhdessä kansallispuistossa oltiin liian lähellä puiston reunaa, joten jouduimme siirtämään autoa pikkaisen. Haminan torilla osui kerran joku koululaisten syyslomaviikonloppu samaan aikaan ja porukat kävi pari kertaa kysymässä jotta myydäänkö viinaa. Meluakin oli tarpeiksi, mutta ei voinut siirtää minnekään sivummalle, kun oli illalla otettu häppää ennen mekkalan alkua. Itä Berliinissä yövyttiin juuri itsenäistymisvuonna juhannuksena eräässä P- paikassa, mikä lopulta olikin huume- ja huoravälityksen keskus. Puolen yön jälkeen autoja lappasi alueella kymmenittän ja porukat kävivät lähimetsässä "asioilla". Kummallista oli, että yksikään ei koputellut auton kylkiin tai ettei meitä mitenkään häiritty. Nukkuminen oli vähän vaillinaista kuitenkin, kunnes hommat 3 aikoihin loppuivat. Suomessa on vain kerran vartijat koputellet kylkiin yöllä erään liikuntahotellin P- paikalla, missä ei ollut mitään rajoituksia P- merkissä. Siirrettiin 50 m autoa, kun ei viitsitty maksaa 35 e turhasta. Oltiin illastettu paikassa, mutta ei riittänyt.

Kun auton ovet ja ikkunat on suljettuina, niin sisällä autossa tai m- vaunussa ei ole mitään vaaraa. Ulkopuolisista "yrittäjistä voi ottaa valokuvia ja videota jos siltä näyttää. Paikallisille poliiseille voi soittaa jos häirintää tapahtuu. Seinien ovien ja ikkunoiden kautta vain hullu yrittää tunkeutua sisään. Yhtään todistettua tapausta narkoosikaasun käytöstä ei ole olemassa, vaikka asiasta niin paljon puhutaan. Puskaparkissa ei tarvitse pelätä, kunhan valitsee paikan järkeään käyttäen ja paikalliset olosuhteet huomioiden. Menemme kämppärille vain pakottavista syistä silloin kun siitä tulee jotain lisäarvoa.

Tukos

  • Vieras
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #16 : 13.08.2010, 00:12:50 »
Näitä juttuja kun lukee tulee väistämättä mieleen nk. jaottelu. Miksi karavaanarit matkaavat. Jotkut matkaavat päämääränä leirintäalueet, joillekin luonto, harrastukset, nähtävyyydet ovat päämäärä.

Me käytämme pääosin pohjoisessa puskia mutta muutama kiva paikka on löytynyt jonne mielellään maksammekin sisään. Me emme kaipaa ihmisiä mutta kaipaamme kuitenkin. Hankala selittää ;D Jos vaikkapa puhutaan kalastuksesta niin kalastuksen voi kyllä unohtaa jos joudumme etsimään leirintäaluetta läheltä. Samoin jos löytyy joku kiva nähtävyys tai tapahtuma niin mielummin nukun vaikka puskassa kuin että jätän tapahtuman kesken tai lähden kiireellä etsimään yöpaikkaa. Kellon kanssa me ei ainakaan matkata.

Ps. Nukuin tossa pari viikkoa sitten Hirvaskankaan ABC:lla piirongissa ikkuna auki ja nukuin ku tukki :D Joskus aiemmin piti kaivaa korvatulppia esille mutta tarpeeksi ku väsyttää niin nukkuu sitä näköjään vaikka kannon nokassa.

Pps. Ei oo omalle kohdalle sattunu pelkäämisiä. Maalaisjärki käyttöön vaikka ei sekään toki aina auta. Ihmisiin pitäisi kuitenkin koittaa luottaa.

Poissa Vaeltaja

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 602
  • Häme
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #17 : 13.08.2010, 01:17:12 »
Ihmetyttää välillä tämä puskaparkkien vaaralisuudella pelottelu, ja leirintäalueiden palvelujen käytön yliarvostaminen. No ei niitä kaupallisella pohjalla toimivia lerintäpaikkoja kukaan pysty perustamaan kulkevien karavaanarien yksilöllisten tarpeiden mukaan soviteltuna. Nyt alkaa olla käsillä aika jolloin suurin osa leirintäalueista sulkee porttinsa, suurimman lomasesongin loputtua. Itse käytän puskaparkeja paljon, koska se antaa laajemman mahdollisuuden valita tilanteeseen sopivat aikataulut kulkemisilleen.
En mitenkään karta caravanalueita jos niissä käynnille ilmenee tarvetta. Tätäkin kirjoittelen yhdellä SFC-alueella.
Bürstner 532-2 Active -00

Poissa caddis

  • Tuorevaanari
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #18 : 13.08.2010, 06:48:27 »
En hirveästi ole osannut (ymmärtänyt?) pelätä, tosin paikat on koitettu valita järki mukana. Sukulaiselle kyllä kävi "puskassa" ruotsinmaalla vähän huonommin. Olivat perheen kanssa liikkeellä ja yön jälkeen kaikilla oli päätä kivistänyt - myös lapsilla, eli ei se tavallinen selitys. No ei siinä mitään, aamiaisen jälkeen lähtivät ajelemaan ja ihmettelivät että vänkärin oven suunnalta kuuluu suhinaa niinkuin ovi olisi auki, vaikka illalla oi varmasti pistetty kunnolla kiinni, eikä sitä aamulla ollut avattu. Lähemmässä tarkastelussa todettiin, että arvotavarat olivat hanskalokerosta kadonneet  :o

Ilmeisesti hämärämiehet suhauttaneet unilääkettä jostain rakosesta ja sen jälkeen putsanneet auton.

Ei sellaista "unilääkettä" ole olemassakaan, jota voisi suhauttaa ilmastoituun vaunuun tai autoon. Ilmaan täytyisi saada tietty pitoisuus kaasua ja se ei suhauttamalla onnistu. Sairaalassakin nukutus vaatii aina oman narkoosilääkärin, joka valvoo ja säätelee koko ajan tapahtumaa. Lisäksi lapsille ja aikuisille on ihan eri annokset. Venäjällä koulukaappauksen aikana käytettiin narkoosikaasuja ja tuloksena oli, että osa kaasutetuista menehtyi. Näin kävisi, mikäli matkailuajoneuvoonkin tälläisia kaasuja käytettäisiin.

Poissa Kevytnaapuri

  • Ikivaanari
  • ****
  • Viestejä: 254
  • Oulun seutu
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #19 : 13.08.2010, 10:49:40 »
No, kai se pitää tähänkin kommentoida. Minä pelkään, jo ajatustakin puskaparkista.

Emme harrasta puskaparkkeja. Vähänhän olemme matkanneet, joten vielä on aikaista sanoa, että ei koskaan tultais harrastamaankaan. Pari yötä olemme kuitenkin kokeilleet. Sellainen vähän syrjempi parkkipaikka, yhden rivarin vieressä. Minä nukuin huonosti. Ahistaa ja pelottaa. Jos minä saan valita, yövymme aina alueilla tai tuttavien pihoilla. Kiitos.
Land Rover Discovery 2 Td5 2001
Saab 900c -89
Solifer Finlandia 2002 -87

Poissa Roksis

  • Nettivaanari
  • ***
  • Viestejä: 237
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #20 : 13.08.2010, 13:48:31 »
Sehän se tässä parasta onkin. Voi valita mieltymyksensä ja tarpeiden mukaan. Molemmat tavat on käyneet tutuksi ja samoin jatketaan.

Poissa K.E.V

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 1,517
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #21 : 13.08.2010, 14:50:53 »
Italian Rivieralla kävi viikon aikana lähes joka yö partio kertomassa, että vieressä on kämppäri   (jonka palveluja kyllä käytimme) joten voisitteko mennä sinne ensiyöksi. Luvattiin, mutta siihen se jäi.

Niinpä juuri, palveluja käytetään, ehkä salaa.  ::) Jotenkin en usko että leirintäyrittäjä sai käytöstä liiraakaan.  ???  On jokaisen oma halu miten tekee ja molempi on oikein,aidosti käytettynä tietenkin. Itse nukun campingeilla yleensä, ne kun toimii tukikohtina kierrellessä veturilla, fillarilla ,julkisilla eri kohteissa. On niin mukavaa pulahtaa uimaan ja käydä suihkussa omia vesiä kantamatta.

Poissa Kimi

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 1,771
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #22 : 13.08.2010, 17:48:39 »
Italian Rivieralla kävi viikon aikana lähes joka yö partio kertomassa, että vieressä on kämppäri   (jonka palveluja kyllä käytimme) joten voisitteko mennä sinne ensiyöksi. Luvattiin, mutta siihen se jäi.

Niinpä juuri, palveluja käytetään, ehkä salaa.  ::) Jotenkin en usko että leirintäyrittäjä sai käytöstä liiraakaan.  ???  On jokaisen oma halu miten tekee ja molempi on oikein,aidosti käytettynä tietenkin.

Nyt kyllä olen eri mieltä. Jos jonkun alueen yöpymispalveluja ei halua käyttää, mutta vesi ja muun huollon siellä tehdä asiassa ei ole mitään ihmeellistä, maksetaan pyydetty korvaus ja jos pyydetty tuntuu liialta ostetaan palvelu muualta. Italiassa käytin useita alueita nimenomaan vesihuoltoon ja suihkussakäyntiin. Veloitus oli yleensä nimellinen ja se komensoitiin edes vähän käyttämällä ruokailu/kahvilapalveluja mikäli sellaisia löytyi. Ei edes pidetty poikkeavana käytöksenä, ainakaan niissä joissa kävimme.

Ei puskaparkkilaisuus tarkoita, etteikö olisi valmis ja halukas maksamaan käyttämistään palveluista, onhan se meidän puskaparkkilaistrenkin etu, että palveluita on olemassa vaikka kaikkia emme käytäkään.
Epäonnistumisen vaara on suuri, kun kyvytön neuvoo halutonta tekemään tarpeetonta.

Poissa vesako

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 1,399
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #23 : 13.08.2010, 18:39:04 »
Tuosta Kimin kirjoituksesta tuli mieleen,
että mihin ne kaikki jätteet laitetaan jos
jatkuvasti puskaparkissa ollaan?

Niitä kuitenkin kertyy erilaisia.
Kymco
SFC 14111

Poissa Jalmari

  • Ikivaanari
  • ****
  • Viestejä: 364
  • Hollolan Lahti
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #24 : 13.08.2010, 19:10:01 »
 Mietiskelin tuossa lukiessani uusia viestejä ketjuun että kyllä minä menen leirintäalueelle sen takia että
pääsen kunnon suihkuun kun ei se tuossa auton pienessä kopissa ole kummoista.
Yleensä vietetään 1-2 yötä jossain huoltamonparkissa ja sitten mennään yhdeksi yöksi leirialueelle.
Huoltamoparkissa edellyttää aina että on joitain muitakin vaanareita yöparkissa , niin suomessa kuin keski-euroopassa,  jostain syystä tuntuu olo orvolta pelkkien rekkojen välissä.
 En tiedä mikä pelottaa mutta en uskalla jäädä orpona oikein mihinkään, olen kai ottanut vakavissani nuo narkoosikaasu ynnämuut ryöstöjutut joista on kai kaikki kuullut jotain.
 Toisaalta en usko että kukaan pääsisi ehjänä sisälle mutta entä jos kuitenkin, eli valitsen pienemmän pahan ja olen arkajalka. ;D ;D ;D
Syynä siihen leirintäalueen käyttämättömyyteen ei ole mikään muu kuin ne aukioloajat, mukavaa ajella jonnekin 22-24 ja sitten onkin
jo alueiden puomit alhaalla. Että en sitten tiedä. ;D ;D ;D
Ducato Maxi 2,8 -03 Sirius
Puuseppä
SFC- 117 483

Poissa putkimies

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 551
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #25 : 13.08.2010, 20:31:49 »
Tuosta Kimin kirjoituksesta tuli mieleen,
että mihin ne kaikki jätteet laitetaan jos
jatkuvasti puskaparkissa ollaan?

Niitä kuitenkin kertyy erilaisia.
Nooh, ajatteleppa että olen puskaparkissa viikonlopun Tampereen seudulla. Parin päivän jätteet mahtuu kyytiin ja tulee kotiin tänne Keski-Uudellemaalle, Tuusulanjärven tuntumaan. Ruskean veden kaadan vessanpönttöön, siitä se kulkee putkea pitkin Helsinkiin Viikin puhdistamolle. Siellä sitä veivataan jonkin aikaa, ja lopulta se kiinteä aines lastataan kuoma-autoon ja auto vie sen jonnekin POHJANMAALLE jälkikäsiteltäväksi.
   Matkan aikana täyttyneen roskiksen kippaan omaan roskasäiliööni, parin viikon välein säiliö tyjennetään ja roskat kuljetetaan polttolaitokselle jolla lämmitetään ...öööh Hyvinkään, tai olikohan Riihimäen kaupunkia.
   Kyllä siinä kumipyörät ulvoo kun jätteitä kuljetetaan. ;D ;D ;D

Poissa Aakku

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 848
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #26 : 14.08.2010, 09:11:34 »
Minuakin mietityttää nuo käytännön asiat.
Itse käyttäisin mielelläni puskaparkkia parista syystä. Eka syy on se, että ei ole kiinni aikatauluista. Kesällä on kuumaa ja illalla on mukava ajaa. Kun on yöpymisen aika, niin leirintäalueiden portit ovat jo kiinni. Käytännössä auto on ilmastoinnilla tullut riittävän viileäksi joskus 22-23 aikoihin. Leirintäalueella autoa ei voi käyttää enää ehtoolla auton koneella viileäksi, eikä siinä mitään järkeäkään olisi käyttää autoa paikallaan. Puskaparkista voi myös lähteä vaikka keskellä yötä jatkamaan, jos siltä tuntuu. Leirintäalueet eivät ole minulle mikään matkailukohde. Se on vain joskus välttämätön lähinnä huoltotöiden ja hygienian vuoksi.

Toinen syy on rahan säästö. Me kun kuljemme usein kaksin, tai joskus harrastusteni kera joskus kuljen yksinkin, niin tuntuu kohtuuttomalta maksaa sama maksu leiriytymisestä, kuin esim. 6 hengen perhe. Varsinkin kun se leiriytyminen ei tuo muuta kuin sääntöjä ja rajoituksia. Ison perheen kyseessä ollessa tilanne on varmasti aivan toisin.

Sitten ne neuvot, joita kaipaisin. Kun yövyn puskissa ilman palveluja, niin vähäiset roskani jätän levähdyspaikkojen roskiksiin. Vessan tyhjennän kotona, tai sopivassa laillisessa tyhjennyspaikassa. Yleensä en käytä autossa vessaa, koska hakeudun lähelle jotakin liikenneasemaa, joka on auki 24 tuntia.
Suihku on ongelma. Sitä kun ei ole, niin jotenkin on peseytyminen järjestettävä. Joillakin liikenneasemilla on suihkut, mutta en ole niitä kokeillut. Samoin leirintäalueille voi tehdä päiväkäyntejä, mutta siitäkään ei ole kokemusta. Miten helppo tuo suihkuun hakeutuminen on ja mitä lie kustantaa?

Itse otsikkoon, jotta pelottaako. Myönnettävä on, että hiukka epävarma ja pälyilevä olo on, kun yöpyy jossakin hiljaisessa paikassa, jossa ei mitään ole ympärillä. Ovet tietty lukossa ja jonkinlainen hälytin rauhoittaa. Kaikenlaiset kaasuhälyttimet vilkuttavat paikoissaan.
Volkswagen Westfalia California -97

Poissa K.E.V

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 1,517
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #27 : 14.08.2010, 09:26:56 »

Toinen syy on rahan säästö. Me kun kuljemme usein kaksin, tai joskus harrastusteni kera joskus kuljen yksinkin, niin tuntuu kohtuuttomalta maksaa sama maksu leiriytymisestä, kuin esim. 6 hengen perhe. Varsinkin kun se leiriytyminen ei tuo muuta kuin sääntöjä ja rajoituksia. Ison perheen kyseessä ollessa tilanne on varmasti aivan toisin.

Ihan totta  ??? ::) En muista milloin viimensi olen nähnyt campingin missä EI VELOITETA henkilöluvun mukaan, ei vaimonikaan muistanut  ;D
Kaksistaan mekin kuljemme. Sitten näissä kannattaa ottaa huomioon että a-autoilijat käyttäytyy ehkä erilailla kuin vaunuilijat . Kuka jättäisi vaununsa jollekin tienpätkän päähän vaikka Virossa ja lähtisi vetoautolla lähikaupunkiin. En ainakaan tunnusta tuota edes ajatelleeni.  :P :P :P

Itse pidän vaunun pääsääntöisesti campingilla. Joskus pitkillä siirtymillä jään reissuparkkiin yöksi ja aamulla eteenpäin.

Poissa Aakku

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 848
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #28 : 14.08.2010, 09:55:06 »
Ihan totta  ??? ::) En muista milloin viimensi olen nähnyt campingin missä EI VELOITETA henkilöluvun mukaan, ei vaimonikaan muistanut  ;D
Ainakin tuolla SFC leirioppaassa hinnat ovat usein ilman henkilölisiä. Yksityiset ovat sitten asia erikseen, missä mennään kulujen mukaan.
Jollen nyt väärin tulkitse niin esim.
Kuninkaanlähde 18€, oli sitten matkassa 1, tai 6
Rantatropiikki 20€, oli sitten matkassa 1, tai 6
Mussalo 16€, oli sitten matkassa 1, tai 6
Nallikari 16€ + 4€ henkilö.

Tuo Nallikarikin maksaisi yhdeltä henkilöltä 20€ ja kahdelta 24€. Lyhyen matikan mukaan se tekee kahdelta hengeltä 12€/hlö.

Tuolta niitä löytyy esimerkkejä lisää oppaasta. Tästä voisi päätellä, että leirintäalueet on kokonaishinnoiltaan edullisimpia vain lapsiperheille. Etenkin SFC alueet.
Volkswagen Westfalia California -97

Poissa Viemäs

  • KunniaVaanari
  • *****
  • Viestejä: 627
Vs: Pelottaako puskaparkissa?
« Vastaus #29 : 14.08.2010, 12:54:05 »
No jos nuita leirintä alueita ruvetaan rankastikkin henkilöitten mukaan velottamaan, niin pysyn enempi puskassa ja käyn uimahallissa uimassa ja saunomassa. Jätteille löytyy aina roskiksia.  :)
Passat -01 1,9 TDI, Solifer S5 -00.