07.07.2015, 17:00

Uutiset:

karavaanari.info sivusto on avattu uudelleen.  Sivusto toimii SMF 2.1 beta1  -versiolla joten pientä viilausta tulee vastaan. TAPATALK tuki on suunnitelmissa mutta uusi ohjelma pitäisi toimia sellaisenaan mainiosti myös älypuhelimissa ja tableteissa..

Moottorisaha

Aloittaja Alan, 24.09.2010, 12:07

« edellinen - seuraava »

Kimi

Nuo Johnsredin teräketjut maksoi 9,95 e ja Jonköpingin tuon 7,95. En huomannut eroa kun molempia olen käyttänyt. Hq:n "oma terä", mikä on alihankkijan tekemä ehkä samassa tehtaassa kuin halpisketjutkin, maksaa ammattiliikkeessä 15e ja pelkkä teroitus 10e. Taito on käsistä hävinnyt, ts. laiskuus lisääntynyt, kun joskus nuoruudessa on sentään tullut teroitettua ja haritettua pokasahan teräkin.

Joitakin tosi halpoja ketjuja olen käyttänyt ja selkeästi nopeammin ne minusta tylsistyy kun merkkiketjut. Näissäkin on eroja ja alihankintanahan nuokin tehdään.
Pokasahan teriä isäni vielä teroittu ja teki niistä todella hyviä, itse en niitä ole teroittanut, mutta moottorisahan terän viilaaminen antaa hyvän syyn istahtaa hetkeksi
Epäonnistumisen vaara on suuri, kun kyvytön neuvoo halutonta tekemään tarpeetonta.

Alan

Jushi69, olen vierraillut Ruotsissa Husqvarnan tehtailla ja siellä kerrottiin, että Husse ja Jonssi todella ovat kuorien alta samaa tavaraa ja myös valmistetaan samassa tehtaassa. Partnerin osalta en tiedä.

No velipojan kanssa ihmeteltiin sen Partneria ja mun Jonseredia viime viikonloppuna. Sama saha, mutta broidilla oli eri värinen ja automaattinen ketjunkiristys. Halpamalleja, eli sieltä Meksikosta, mistälie. Sahaa niillä risuja. Sen yhden kunnon tukkipuun kanssa meni aikaa. Mutta Jonseredit lienee ihan oikeita koneita sen hinnat alkaen -mallin jälkeen.

Eli kovasti mallista riippuu tuo yhtäläisyys, teettävät koneitaan ties millä tehtailla.
Suomen monipuolisin karavaanarifoorumi www.karavaanari.org

mjo33400

Minun käsityksen mukaan Jonsered on hyvä saha. Ei ole valittamista käytön suhteen. Samat vermeet kuin kartingissa vain kaasarin kalvoja joskus kannattaa vaihtaa.
Solifer 620 Finlandia -95.
MB C200 CDI 220 -01.

Alan

^

Ihan oikeasti ero on/oli huikea tuon halvimman meksikomallin ja kalliimpien Ruotsissa tehtyjen välillä. Eli ei kannata yleistää hyvyyttä vain merkkiin vaan myös malliin, sitä tarkoitin. ;)
Suomen monipuolisin karavaanarifoorumi www.karavaanari.org

mjo33400

^

Ihan oikeasti ero on/oli huikea tuon halvimman meksikomallin ja kalliimpien Ruotsissa tehtyjen välillä. Eli ei kannata yleistää hyvyyttä vain merkkiin vaan myös malliin, sitä tarkoitin. ;)

Sis missä niitä valmistetaan? Mitä tarkoitit?
Solifer 620 Finlandia -95.
MB C200 CDI 220 -01.

Alan

Sis missä niitä valmistetaan? Mitä tarkoitit?

Jonsered 2137, joka mulla hajosi, on tehty Meksikossa (vai Perussa vai missä lie), kuten vastaava Partner ja kuulemma myös Poulan -nimellä myyty saha. Tuota Jonseredin mallia ei enää valmisteta, mutta en tiedä, tehdäänkö yhä joku Jonsered tuolla tehtaalla.

Eli kannattaa ostovaiheessa kysellä, mistä saha on kotoisin.
Suomen monipuolisin karavaanarifoorumi www.karavaanari.org

Yrjö

  N. 25 v. siten ostin Sach- Dolmarin käytettynä se maksoi jotain vajaan tonnin markkoina,5-6 ketjua olen sahannut aivan "parsinneuloiksi". Viime talvena ostin, kun halvalla sai, Dolmarin 120 ekellä .
  Mämä mielestäni täristää vähemmän kun nuo "ruottalaiset". Minulla kun on ollut tuota valkosormisuutta, ennen kun edes näin mootorisahan.
Nyt on sitten kaksi sahaa. Pitäisi olla perikunnallekin saha, tai kaksikin.
Super Sprite Alpine- Opel Astra 2.0 8 v. Caravan -Hilleberg Nammatj 2GT-Helkama 6 v.
    Yrjö Tapola

Onneva

Lainaus
Ihan oikeasti ero on/oli huikea tuon halvimman meksikomallin ja kalliimpien Ruotsissa tehtyjen välillä. Eli ei kannata yleistää hyvyyttä vain merkkiin vaan myös malliin, sitä tarkoitin.

Työssä olen sahannut useita Husseja "loppuun" ja aina ei mallin valinta ole onnistunut. Eroja todellakin on saman merkin sisällä vaikka kyseessä on ns. ammattimallit. Valmistusmaihin en ole kiinnittänyt huomiota.
Husqvarnan tehdasvierailuni oli v. 2002, joten sielläkin on varmasti tullut paljon muutoksia.
Husseen olen ollut tyytyväinen ja tuskin tulen merkkiä vaihtamaan. Kotikäytössä on ollut lähes 10 vuotta Husqvarnan 345 ja hyvin on pelittänyt ja toimii todennäköisesti "loppuelämän".

Harvakseltaan käytössä oleva moottorisaha kannattaa säilyttää viileässä ja teräketjuöljyksi valita synteettisiä. Sahan kaikki tiivisteet ja letkut kovettuvat huoneen lämmössä säilytettynä. Bioöljyt kivettyvät purkaksi (myös viileässä säilytettynä) joka täytyy vuolla irti. Ketjut jumittuvat ja laippa tahmaantuu. Oma "siviili"sahani on myös talvet säilössä ulkotiloissa. Työsahat ovat aina autossa.

Tärinää lisää myös tylsä ketju. Kannattaa viilata usein..
Hobby Uf Excelsior 2007
Toyota Hiace 2006
2 x Moposkootteri Fude Race 2007

perho-ukko

 Aikoinaan 70:tä luvulla oli meikäläisellä yritys,jossa oli edustettuna Husse,Raket ja surkea Homelite!! Oli silloin kova sana metsureilla Hussen 65,sitten tehokkaampi "tupla seiska",mutta se oli silloin!! Sittemmin raket ja husse fuusioitui,en muista mikä tehdas osti molemmat,Raket merkki hävisi,tuli Jonsedet ja Husgvarna,partneri liittyy vähemmistönä ketjuun,on halpis tuotteiden välittäjä,tuotanto ulkoistettu ,sama koskee myös pää-merkkejä,ammatti sahat tehdään edelleen Ruotsissa,siitä hinta kynnys!!
VW 28 LT-85 FIILIS  ,solifer 55 TT ,Kafi 540 ,Spite Musketeer

Alan

Tänään tein markkinatutkimusta lisää.

K-Raudassa oli Dolmareita, jotka miellytti kovasti. Oli sellainen uudelleen valmistukseen otettu 80-luvun ammattimalli. Patarautaa ja tehoa 2,7 Kw! Hinta 399,- , olisi varmaan mulla ikuinen peli. Ei härpättimiä hajoamassa, vaan muttereilla kaikki kiinni. Muutkin Dolmarit vaikutti laatupeleiltä.

Hussen myyjä ei oikein vakuuttanut, vaikka tavarassa tuskin vikaa on. Kalliinpuoleisia. Tämä on varmaan juuri se merkki, jota ei paljoa markkinoida tarvitte.

Päijät-Motossa oli Stihlejä, jotka on keveitä ja tuntuvat laadukkailta. Tehossa pitää tosin tinkiä tuohon Dolmariin verrattuna, mutta käsiteltävyys on meikäläiselle, sahan painoon tottumattomalle, tärkeä juttu. Tuosta kaupasta haluaisin oikeasti ostaa, yrittäjäpariskunnalla on oikea asenne hommaansa.

Eli kyllä mulle saha löytyy, kun vaan päätän, paljonko raskin investoida. Sellaista helmi-käytettyä en onnistunut löytämään.
Suomen monipuolisin karavaanarifoorumi www.karavaanari.org

Viemäs

Kannattaa kyllä kierellä ja katella ja vertailla. Jossain malleissa on joskus tehot merkitty yläkanttiin.. Ei rupia harmittamaan, kun päätöksen tekee ja laittaa vähän paremman työkalun, niin ei tartte katua loppu elämää..  ;) Sthilissä on kaksi männän rengasta.  ;)
Passat -01 1,9 TDI, Solifer S5 -00.

ose

Dolmarilla piti aikoinaan leipää tienata, malli oli 114 ja jotain 1,5 kg enemmän kuin huskit silloin oli, järkyttävän raskas. Ovat varmaan saaneet muita kiinni kehityksessä sen jälkeen.
Nykyisellä työmaalla on huskin 342ia ja 346ia joista kyllä tykkään. Itellä 339 XP joka on makaavasylinterinen ruotsissa tehty saha. 339 on sutjakka kapea saha jolla on ilo karsia. Miinuksena polttopuunteossa epätasainen tyhjäkäynti, saha ei hetken päästä ole enää siinä mihin sen kädestäsi laskit.
Mökkisahana jonssin 2034 joka on sinne ihan sopiva peli, käy varmasti ja on suht kevyt.
Veljellä 242ien seurana 340 huski josta kukaan ei tykkää. on enimmäkseen muovia, käy silloin kun huvittaa, joskus hyvinkin, varasaha...242set on jo yli 20 v vanhoja mutta niin vaan käyvät ja kukkuvat.
Joskus oli Jobu koeajossa, kävi 15 min ja sammui., ei saanut tankkiin ilmaa.
Aikojen alussa oli Clinton, aina valmis amerikkalainen sanoi mainos, ja piti paikkansa. Purukasan alta talven jälkeen ekalla käyntiin, 14 kg..
Homelite 660 jonka kanssa piti olla aina meisseli taskussa jos kelit muuttuivat.
Stihliin haluaisin vielä tehdä tuttavuutta, vanha sanonta että "onko tilhit jo jäätyhy" ei pidä ilmeisesti enää paikkaansa.

JK Nitro

Omaa kokemusta voin jakaa Stihl MS 230 C -mallista, hintaluokka n. 400€, 2kW/2,7hv. 14" laippa, puolipuristin.

Sahan ostin suunnilleen 6 vuotta sitten ja sahattuja bensalitroja takana luokkaa 120, aina käyttänyt valmiita sekoituksia, aina pelannut loistavasti. Sinä aikana olen vaihtanut ihan säälin vuoksi tulpan ja hommannut alkuperäisen laipan rinnalle uuden, kevennetyn laipan kovametalliterän kaveriksi, toki alkuperäinen laippa on edelleen käytössä.
Sahassa teräketjun pikakiristys-systeemi ja bensiini ja teräöljysäiliöissä pikakorkit, eli työkaluja ei tarvita. Myös ilmanputsarin saa irroitettua ilman työkaluja, eli kaiken kaikkiaan käyttö on helppoa.
Käyttö on minulla ollut rankametsä-puuhaa, tukkien katkomista jne. oikeastaan mitä vaan. Toki isoja tukkeja katkoessa voisi olla enemmän tehoa, mutta hyväkuntoinen ketju pelastaa paljon.
Teräketjuna olen suosinut muutaman "tinaketjun" kokeiltuani, Stihlin omaa ketjua, ovat kestäneet luokkaa 20-25 litraa, huonoimmat "tinaterät" viilattu loppuun jo 5 litran jälkeen. Juurien yms. kovaan käyttöön suosittelen Stihlin pari vuotta jo kauppaamaa "kultahammas" kovametalliterää, se kestää mullan tonkimista juuria katkoessa n. 20-30 juuren verran ennen teroitus tarvetta, tavallisen tylsyessä jo parin jälkeen, toki kannattaa kysellä paikallisiltä terähuoltajilta, löytyykö heiltä teroitinlaite tuohon, tavallinen teroitin kun ei sovi siihen.
Melko kalliita teroitushintoja tuossa joku ilmoitti. Turussa Kunun pyörä veloittaa 3€ tavallisen ketjun ja 6€ kovametalliketjun teroituksesta.

Edellinen sahani oli Husqvarnan jo iäkkäämpi malli 36, toki sekin toimii edelleen, mutta tyyppiviaksi liikkeessä sanottu haljennut teräöljysäiliö vuotaa hetkessä öljyt maahan. Kaikkea on kokeiltu korjauksessa, ilman hyvää tulosta ja luovuttajaa ei ole vieläkään löytynyt, kaiketi kolhittu joskus tjn.

Kaverilla pari vuotta ollut Dolmar harraste käytössä, toiminut tasaisen vahvasti. 95 bensiiniä kokeiltua, huomattiin sahan vaativan korkeampioktaanisempaa bensaa tankkiin tai valmis-sekoitusta toimiakseen. Siitä sen syvällisempaa kokemusta ei ole, malli oli 109.

Isällä 199€ maksanut Homelite lakkasi käymastä n. 5 tankin jälkeen ja se vaihdettiin muutaman kympin välirahalla Echoon, joka pelannut satunnaisessa käytössä nyt 3 vuotta.

Tässä jotain kokemusta sen kummemmin ylistämättä mitään merkkiä/mallia.
LMC Münsterland 555K -03, veturina M-B Sprinter maxi 3+3 313CDI -06, Avensis 2.0 -99
SF-C 121277

perho-ukko

Dolmarilla piti aikoinaan leipää tienata, malli oli 114 ja jotain 1,5 kg enemmän kuin huskit silloin oli, järkyttävän raskas. Ovat varmaan saaneet muita kiinni kehityksessä sen jälkeen.
Nykyisellä työmaalla on huskin 342ia ja 346ia joista kyllä tykkään. Itellä 339 XP joka on makaavasylinterinen ruotsissa tehty saha. 339 on sutjakka kapea saha jolla on ilo karsia. Miinuksena polttopuunteossa epätasainen tyhjäkäynti, saha ei hetken päästä ole enää siinä mihin sen kädestäsi laskit.
Mökkisahana jonssin 2034 joka on sinne ihan sopiva peli, käy varmasti ja on suht kevyt.
Veljellä 242ien seurana 340 huski josta kukaan ei tykkää. on enimmäkseen muovia, käy silloin kun huvittaa, joskus hyvinkin, varasaha...242set on jo yli 20 v vanhoja mutta niin vaan käyvät ja kukkuvat.
Joskus oli Jobu koeajossa, kävi 15 min ja sammui., ei saanut tankkiin ilmaa.
Aikojen alussa oli Clinton, aina valmis amerikkalainen sanoi mainos, ja piti paikkansa. Purukasan alta talven jälkeen ekalla käyntiin, 14 kg..
Homelite 660 jonka kanssa piti olla aina meisseli taskussa jos kelit muuttuivat.
Stihliin haluaisin vielä tehdä tuttavuutta, vanha sanonta että "onko tilhit jo jäätyhy" ei pidä ilmeisesti enää paikkaansa.
Muistatko vielä Amerikkalaista Mc Cullokkia,sillä minä aikoinaan rippikoulu iässä jouduin propsia tekemään,kunnes heitin rukkaset kannon päähän,totesin,ei ole minun ammatti !! ;)
VW 28 LT-85 FIILIS  ,solifer 55 TT ,Kafi 540 ,Spite Musketeer

Alan

Muistatko vielä Amerikkalaista Mc Cullokkia,sillä minä aikoinaan rippikoulu iässä jouduin propsia tekemään,kunnes heitin rukkaset kannon päähän,totesin,ei ole minun ammatti !! ;)

Muistan. Isävainaalla oli. Mursin varpaani kun yritin sitä käynnistää 18 kesäisenä. Vähän ote lipesi. Järeä peli, ja etenkin painava!!!

Ei ole meikäläisestäkään metsuriksi, mutta on sitä pystyttävä ympäristönsä hoitamaan ja polttopuut tekemään.
Suomen monipuolisin karavaanarifoorumi www.karavaanari.org

Pikavastaus

Pikavastauksessa voit käyttää bb-koodia sekä hymiöitä kuten normaalistikin.

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 250 päivään.
Jollet ole varma, että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

Nimi:
Sähköposti:
Varmistus:
Please leave this box empty:

Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet
Kuuntele kirjaimet / Pyydä uusi kuva

Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet:
Vanha suomalainen matkailuajoneuvomerkki, joskus myös "vatkaajaksi" kutsuttu? (Vaihda vinkkisanan ensimmäinen kirjain):

Oikotiet: paina alt+s lähettääksesi viestin, tai alt+p esikatsellaksesi